Kirjasto

Keväästä 2004 on koulumme kirjasto ollut sekä yläasteen oppilaiden että opettajien käytössä. Uutta kirjallisuutta on hankittu joka vuosi mahdollisuuksien mukaan. Nykyisestä valikoimasta löytyy luettavaa ainakin jokaiselle äidinkielen kurssille, myös muiden kurssien aihepiirin kuuluvia teoksia on jo varsin mukavasti. Kirjoja ei koskaan voi olla liikaa, joten yhä ovat sekä kirjalahjoitukset että hankintatoiveet tervetulleita. Tietokirjat vanhenevat varsin pian, joten yli 10 vuotta vanhat tietokirjat poistetaan myös koulun kirjastosta joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.

Kirjaston puolelta löytyy myös jonkin verran sarjakuvia sekä Tiede-lehden numerot sekä Ruotsinkielistä kaunokirjallisuutta on vielä syksyn alussa luokassa 208.

Kirjamessuilta on jälleen tänäkin vuonna hankittu runsaasti uutta kotimaista kaunokirjallisuutta, jonkin verran uutuuksia on myös ruotsinkielisen kaunokirjallisuuden puolella, joten käy tutustumassa.

Kirjasto on avoinna keskiviikkona 8.30-13.40.