Toiminta-ajatus
Alppilan
yläasteen kasvatus- ja opetustyön
päämääränä on ajatteleva, itseään,
muita ja ympäristöään arvostava,
ilmaisutaitoinen kansalainen.
Koulu on oppimista ja ihmisenä
kasvamista varten. Olet
oppivelvollinen, mutta muista, että
opiskelu on myös oikeus ja
mahdollisuus. Sinun on toimittava
koulussa niin, että jokaisen oikeus
oppimiseen, kasvamiseen ja
sivistykseen toteutuu. Koulussa
kasvat myös vaikuttamaan ja ottamaan
vastuuta.
Etsi vaikuttamisen väylät ja käytä
niitä. Ota paikkasi yhteisössä. Hyvä
ja turvallinen yhteishenki syntyy
kaveruudesta, ystävyydestä ja
keskinäisestä arvostuksesta. Jos
haluat muiden arvostavan sinua,
arvosta sinäkin heitä. Meitä on
monenlaisia, monista kulttuureista
kotoisin olevia. Kunnioita itseäsi
ja juuriasi. Kun tiedät, mistä olet
kotoisin, sinun on helppo nähdä myös
muiden arvo. Ole utelias oppimaan
toisilta. Kaikenlainen syrjintä,
rasismi ja väkivalta on kiellettyä.
Myös luontoa ja muuta ympäristöä on
kunnioitettava. Koulussa se
merkitsee sekä ympäristöasioiden
opiskelua että pieniä tekoja
arjessa. Harjoita itsesi ottamaan
huomioon ympäristö ja tulevaisuus.