Opiskelu
Alppilassa
Alppilassa opiskellaan ja tehdään
valintoja. Oma vapaus ja omat
valinnat edellyttävät myös
vastuuseen kasvamista. Vastuu
opiskelusta on sinulla itselläsi,
mutta kaikkea ei tarvitse tehdä
yksin. Tukenasi ja turvanasi on
useita ihmisiä: opettajat,
oppilaanohjaaja, koulun muut
aikuiset ja koulukaverit sekä
tietysti kotiväkesi. Tärkeät
suunnitelmat tehdään yhdessä ja
yhdessä myös seurataan opintojesi
edistymistä. Tavoitteena on
opintojen hyvä sujuminen, mieluisan
jatko-opintopaikan löytyminen ja
hyvä elämä.
>>Tutustu opiskeluoppaaseen! (pdf
718 kt)
Jaksot
Lukuvuodessa on viisi jaksoa, kukin
noin 7 viikon mittainen. Jaksojen
taitteissa on koulun yhteisiä
tapahtumapäiviä, rästityöpäiviä ja
kurssien arviointia. Koeviikkoja ei
ole, sillä arviointi toteutuu monin
tavoin koko jakson ajan.
Oma opinto-ohjelma
Ensimmäisenä yläasteen aikaisena syksynä oppilaalla
on valmiiksi laadittu lukujärjestys.
Syksyn aikana hän suunnittelee
omaopettajan ja vanhempiensa kanssa
yläasteen aikaisen opinto-ohjelman.
Tässä yhteydessä keskustellaan myös
siitä, miten oppilaan koulunkäynti
on lähtenyt syksyn mittaan
liikkeelle. Lisäksi erityistä tukea
tarvitsevalle oppilaalle laaditaan
yksilöllisempi henkilökohtainen
opetuksen järjestämistä koskeva
suunnitelma (HOJKS), jota
päivitetään tarvittaessa ja
vähintään kerran lukuvuodessa.
Yksilöllisessä opinto-ohjelmassa
määritellään oppilaan vahvuudet ja
kehittämisalueet, sekä suunnitellaan
oppilaan opintopolkua. Opetus
pyritään järjestämään mahdollisimman
joustavilla ryhmittelyillä oppilaan
edellytysten ja tarpeiden
mukaisesti.
Opintoohjelman seuranta
Oppilaalla itsellään on ensisijainen
vastuu siitä, että opinnot tulevat
suoritetuiksi, mutta oikeudellisesti
vastuu siitä, että oppivelvollisuus
tulee täytetyksi, on huoltajalla.
Oppilaan etenemistä henkilökohtaisen
opinto-ohjelman mukaan seuraa
omaopettaja ja lisäksi
aineenopettajat seuraavat
koulunkäyntiä päivittäin.
Opettajakunta käy yhdessä läpi
kaikkien oppilaiden
koulunkäyntitilanteen kerran
lukukaudessa niin sanotussa
luokka-astekonferenssissa.
Luokka-astekonferenssissa
kiinnitetään huomio erityisesti
niihin, jotka tarvitsevat
opiskeluunsa lisätukea. Jokaisella
oppilaalla on oikeus saada
tukiopetusta aineenopettajalta tai
erityisopetusta laaja-alaiselta
erityisopettajalta, mikäli hän
tarvitsee apua opinnoissa
etenemiseen.
Kahdeksannella luokalla käydään
arviointikeskustelu, johon
omaopettaja kutsuu oppilaan ja hänen
huoltajansa. Keskustelun pohjana on
paitsi jaksotodistus myös kunkin
osapuolen näkemys siitä miten
oppilaan koulunkäynti sujuu ja mitä
asioita pitäisi ottaa huomioon
tulevaisuutta ajatellen.
Kurssit
Opiskelu tapahtuu jaksoittain
vaihtuvissa opetusryhmissä
aineenopettajan johdolla. Kurssi on
ehyt, opetuksellinen ja
sisällöllinen kokonaisuus, jonka
aikana pureudutaan yhteen tai
useampaan oppiaineen
merkitykselliseen ongelmaan.·
Kullakin jaksolla on keskimäärin 6
kurssia. Kutakin ainetta on kaksi
kertaa 120 minuuttia viikossa.
Opiskelurupeaman/kaksoistunnin
aikana pidetään noin kahdeksan
minuutin tauko sopivassa kohdin.
Liikunta on kuitenkin yleensä jaettu
pidettäväksi neljän jakson aikana.
Kunakin yläasteen vuonna oppilaan
keskimääräinen kurssimäärä on 30.
Jokaiselle oppilaalle kertyy
yläasteen aikana 90 kurssia. Silloin
peruskoulun oppimäärä on koossa.
Kurssimäärän voi ylittää mutta ei
alittaa.
Kotiryhmä
Jokaisella oppilaalla on oma
kotiryhmä ja oma opettaja,
omaopettaja. Kotiryhmässä (KR) on 15
– 20 eri vuosina koulun aloittaneita
oppilaita. Koska kotiryhmä koostuu
eri-ikäisistä oppilaista, vanhemmat
oppilaat voivat jakaa kokemuksiaan
nuorempien hyödyksi.
Kotiryhmän viikoittaisissa
tapaamisissa saa tietoa ja ohjausta
opiskelua varten. Kotiryhmät on
nimetty omaopettajan sukunimen
mukaan. Omaopettaja auttaa
valintojen tekemisessä ja seuraa
opintojen kulkua. Oppilas tai hänen
huoltajansa voi kääntyä omaopettajan
puoleen kaikissa koulutyötä
koskevissa asioissa. Kukin
omaopettaja kertoo ryhmälleen ja
huoltajilleen, miten hänet parhaiten
tavoittaa. Oppilas, omaopettaja ja
huoltajat tapaavat opintoja
suunniteltaessa ja seurattaessa sekä
tarpeen mukaan selvittämistä
vaativien asioiden merkeissä.
Viestintäkasvatus
Miten ilmaiset parhaiten itseäsi?
Ymmärrätkö oikein toisten viestit?
Miten joukkoviestintä ohjaa meitä?
Löytyykö netistä luotettavaakin
tietoa? Alppilan yläasteen
viestintäkasvatuksen päämääränä on
viestintätaidoistaan tunnettu ja
ylpeä alppilalainen. Alppilalainen
luottaa siihen, että hän hallitsee
viestinnän tilanteessa kuin
tilanteessa. Hän osaa valita
tarkoitukseensa sopivan
ilmaisuvälineen ja hallitsee sen
käytön.
Alppilassa me ymmärrämme viestinnän
laajasti: se käsittää lähettäjän,
vastaanottajan ja viestin lisäksi
viestin muotoiluun ja
vastaanottamiseen liittyvät
tapahtumat ympäristöineen. Se on
medialukutaitoa, kykyä eritellä ja
arvioida viestiä. Opit viestinnän
perustaidot ja välineiden käytön eri
oppiaineiden kursseilla.
Viestinnällisyys on näkökulma, jota
käytetään aineessa kuin aineessa.
Tietojasi ja taitojasi voit syventää
valinnaiskursseilla tai kerhoissa.
Innokkaimmat voivat hankkia
itselleen jopa erityistä
harrastuneisuutta osoittavan
diplomin keräämällä ilmaisu- tai
mediakorin.